Lyhyen elämäni varrella olen kohdannut todella lahjakasta ja uranrakentamisen osaavaa porukkaa. Heista on sittemmin tullut mm. eturivin (todellakin) popartisti, kansainvälisen uran klassisessa musiikissa tehnyt solisti, päätoimittaja seurattuun mediaan ja parikin eri puolueiden kansallisen tason vaikuttajaa. Todellakin, olen pian kolmekymppinen. Mikä mättää, kun oma ura ei kertakaikkiaan aukea, vaan tarvon kuin silmäisessä suossa? Jos pääsisi jotenkin edes murto-osaan tuosta, niin että jopa elättäisi itsensä omalla työllään.
Lahjattomanakaan en itseäni pidä, mutta verkostoitumistaitoja (ja ehkä -haluja) puuttuu. Puuttuu kai myös intohimo yhden asian kehittämiseen ja siinä etenemiseen. Alan myös väsähtää itseni mainostamiseen, tuntuu että toistelen vain samoja lauseita. Ennen vannoin että haluan uran ennen toista lasta, mutta taas tuntuu että alkaisi olla tauko paikallaan. Työnteko -silloin kun töitä on- ei väsytä lainkaan niin paljon kuin työnhaku ja töiden miettiminen.
Tiedän, että elämän tärkein viisaus ja ainoa neuvo onnellisuuteen on kiittää siitä, mitä on saanut, mutta joskus tulee näitä ankeuden hetkiä, valitettavasti ne tulevat usein sen jälkeen, kun on ollut onnellinen jonkun toisen hyvistä urauutisista. Ei ole kyse kateudesta, mutta muistaa vain juuri silloin, että oma elämä on niin kovin hakusessa.
Kovin vaihtelevat mielialat nopsaan, pitää käydä kai huomenna juoksemassa, jospa selkenisi taas.
2 kommenttia:
Tässä on niin paljon tuttua. Sillä erotuksella, että olin samoissa tilanteissa vielä lähempänä neljääkymppiä. Vasta tänä vuonna asiat ovat alkaneet avautua aivan toisella tavalla. Tai olen alkanut avata niitä toisella tavalla.
Osaisinpa kiteyttää, mikä tässä meiningissä on muuttunut. Blogini on tavallaan dokumentaatio tästä matkasta, mutta toki sinne on paljon jäänyt kirjoittamattakin. Mielessä on hahmottumassa tuore aiheeseen liittyvä kirjoitus.
Jos jokin oleellinen asia täytisi äkkiseltään nostaa esille, niin olen oppinut unelmoimaan asioista, joiden toteutustavasta ei unelman syntyhetkellä ole aavistustakaan. Kun toukokuussa aloitin blogini, uskalsin juuri ja juuri ajatella, että voisi ehkä olla mahdollista, että minulla olisi oma yritys vuoden 2014 alusta.
No, minulla on oma yritys nyt viidettä päivää! Ehkä silloin keväällä syntyi juuri se intohimo tämän asian kehittämiseen. Kesän kuluessa tutustuin moniin inspiroiviin ihmisiin, ja jossain vaihessa varsin varautuneeksi muuttunut minäni on alkanut nauttia myös tuosta verkostoitumisesta. Siis uusien ihmisten kohtaamisesta ja tilaisuuksiin tarttumisesta.
Kun jäin äitiyslomalle 4,5 vuotta sitten ja siitä kotiäidiksi (jota olen edelleen tämän kaiken muun rinnalla), stressasin jo silloin, että mitähän ihmettä alan sitten tekemään, kun kotihoidon tuki loppuu. Tällainen mahdollisuus ei tullut mieleenikään, en edes tiennyt ammatista, jossa nyt olen. Ja sitä kotihoidon tukeakin on vielä yli vuosi jäljellä!
Tällä en halua tuottaa ankeuden hetkiä, vaan tuoda esille sen, että joskus ratkaisut ovat sellaisia, joita et nyt vielä osaa ajatellakaan. Ja yhtenä päivänä ne kirkastuvat, kenties täysin ilman ennakkovaroitusta. Muistan edelleen jopa päivämäärän, jolloin oma salamani iski (18.4.2012).
Hei onneksi olkoon yrityksestä :)!
Yrittäjyys pyörii kieltämättä itselläkin silloin tällöin mielessä, en vaan omaa yhtä ainoaa liikeideaa :D! Vitsailen miehelle, että käyn laittamassa toiminimen pystyyn, ehtiihän sitä miettimään, mitä sillä tekee... Perheessä on yrittäjiä, ja ovat keskimäärin kiireistä, mutta onnellista porukkaa.
Ja tuo on ihan totta, että pitäisi unelmoida ensin ja sitten vasta miettiä, miten ajatus toteutetaan. Jotenkin tuntuu, että pää jumittaa vaan siinä, mitä voin tehdä juuri nyt, eikä pääse eteenpäin siihen, mitä haluaisin. Seilaan pessimismi-realismi-optimismin aallokossa, pitäisi saada vähäksi aikaa tyyntä että ehtisi ajatella loppuun asti. Ja ihan puskista (tälläkin kertaa) vaikuttaa hiipivän uusi vauvakuume, voi hyvä ei!
Juokseminen on tehnyt yllättävän hyvää, ja varsinkin se, että on saavuttanut jotain minkä ajatteli olevan lähes mahdotonta (nyt tuntuu helpolta, enkä ymmärrä, miksi kuvittelin vaikeaksi). Pitäisi vain muutenkin saada loksahdus siihen asentoon, ettei vain ne muut, vaan minäkin voin.
Olisi kyllä kiinnostava lukea kokonaiskoontia prosessistasi!
Lähetä kommentti