Blogeja on kovin monenlaisia. Toisissa näyttää olevan vallalla melkoinen negistely; kyseessä taitaa olla oma sarkastinen tyylilajinsa, joka helposti vain alkaa kuulostaa oikeasti ankealta. Sitten on blogeja, joissa elämä on aina ihanaa, kuvissa on joka päivä kermakakkuja ja sadekin näyttää romanttiselta, suurin purkaus voi olla vaikka "harmin paikka, tänään koskee päähän". Kyseessä ovat tyylivalinnat, toisiin uppoaa sarkasmi paremmin, toiset kirjoittaa omalla naamallaan eivätkä näinollen halua välttämättä märehtiä kaikkia elämänsä yksityiskohtia (mistä tuntuu jostain syystä ropisevan kritiikkiä negistelyä ahkerampaan, hei mikssun elämä on niin superkivaa ja mun ei, ooksä joku superi vai? Koskaan en ole nähnyt valitusta hei mitessää oot niin supernega, eikkssuloo mitään kivaa missään vai?).
Tämä tuli vain mieleeni, kun tässä eräänä päivänä pohdiskelin, mitä kaikkea haluan blogissa jakaa, tai miten päätän asioista kirjoittaa. Blogillani ei lukijoita ole paljon, ja naamani tulen pitämään pimennossa, joten voin kai olla melko vapaa sanoissani. Verkkoidentiteetti muotoutuu silti jopa kasvottomana, tekstit löytyvät myöhemminkin (jos olen vaikka eräänä päivänä suomen suosituin bloggaaja, heh), joten harkintaakin haluaisin käyttää. Koska tapetilla tekstissäni on todellakin elämäni, ongelma on keskeisempi, kuin jos kirjoittaisin -say- uusista laukuistani.
Syystä tai muutamasta, pari viikkoa sitten tunsin oloni melkoisen tyhjäksi, aloitin pari tekstiä, mutta deletoin ne heti, ja jätin loppujen lopuksi kokonaan postaamatta. Valinta oli puolitietoinen. Iloisia asioita on mukavampi jakaa kuin harmituksia, ihan kuten elävässä elämässäkin, ja haluaisin pitää blogissani positiivisen perusvireen. Toisaalta ihmettelin, miksi sensuroin itseäni anonyymissä tekstissä, jonka lukijakuntakin on rajattu? On normaalia, että muutokset ovat myös stressaavia, tai että joskus ahdistaa. Voi kai siitäkin kirjoittaa? Ristiriita muodostuu kuitenkin yksityiseksi ja julkiseksi tarkoitetun välillä: Jos joku saattaa lukea, kirjoitan mieluummin sellaista, mitä itsekin haluaisin lukea. Itse luen mieluiten positiivista.
Tämä on helpompi kirjoittaa nyt, kun olo on hieman vähemmän ankea. Olen päättänyt, että kielteiset tunteet voivat jatkossa päästä ulos (ja kyllähän ne noissakin tekstissä kuultavat), kunhan asenne ei muutu kovin kielteiseksi. Life is life (nannaanaanana).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti