Liikunta auttaa, oikeasti.
Olen tässä blogin pitämisen ajan pari kuukautta seuraillut paperillakin erikoisesti seilaavia mielialojani. Nyt niissä alkaa näkyä säännönmukaisuutta. Jos en juokse, ensin ahdistun, ja vähitellen alkaa masentaa enemmän ja enemmän. Sitten kun pääsen taas liikkumaan, paha olo häipyy. Tietyt tilanteet stressaavat yhä, ärsyttää voi ja saatan olla tyytymätön, mutta asiat ovat taas vain asioita ja mieliala on kokonaisuudessaan kymmenen pykälää korkeammalla. Näinhän sitä aina tutkimuksissa sanotaan, mutta nyt alan itsekin uskoa.
Leikki-ikäistä muksua seuratessa on käynyt kovin selväksi se, mihin ihminen on tehty: Pomppimaan, juoksemaan ja kiipeilemään ulkona. Meillä on vielä kotona varsin energinen pakkaus, joka hyppii kirjaimellisesti seinille, jos ei pääse pihalle liikkumaan. Miksi me aikuiset niin kovin korostamme lasten liikkumisen tärkeyttä, ja jäämme silti itse lekarinreunalle seisoskelemaan? (Ja puhun tässä todellakin myös omasta puolestani, enkä käytä holhoavaa "me"-passiivia.)
Olin eilen ihan nuutunut töiden jälkeen. Sitten kävin puoli tuntia juoksemassa, ja jaksoin taas kivasti lähteä kävelylle lapsen kanssa. Note to self: Nosta vain ensi kerrallakin takamus sohvalta ja tallaile vähän aikaa, se helpottaa.
2 kommenttia:
Niin totta!
Olen tehnyt viime viikot aivan hulluna töitä, ja vaikka se on ollut innostavaa, on ollut erittäin oleellista irrottautua välillä ja lähteä johonkin reipastempoiseen jumppaan tuulettumaan.
Onneksi on ystävä, jonka kanssa tehdä treffejä salille. Muuten kiusaus jäädä tekemään "vielä tämä juttu" olisi usein liian suuri, enkä muistaisi omaa parastani. Ystävän myötä tähän tulee myös virkistävä ajatustenvaihtotuokio kykiäisenä ennen ja jälkeen treenien.
Mulla on myös toiminut tuo lenkkitreffien teko, ei voi luistaa :).
Lähetä kommentti