Luin juuri sattumalta kuukausia vanhasta lehdestä puolituttavan muistokirjoituksen. Hyvin en tuntenut, ikävä ei vaivaa, ja kuitenkin on omituista kuulla taas yhden ihanan ihmisen menneen ennen kuin ehti kolmekymmentä täyttää.
Hilpeyttä ei herätä, kun kuolema pyyhkii läheltä tai kaukaa kesken päivän, yllättäin. Jää miettimään, miten turvallisuudenhakuisesti sitä elääkään, yrittää kouristuksenomaisesti ripustautua vanhoihin rutiineihin, koettaa unohtaa, että odottamaton voi olla aivan kulman takana. Niin hyvässä, kuin pahassakin.
Osaisiko itse lähteä pelkäämättä? En usko.
Siihen kai pyritään.
1 kommentti:
Monenlaisia tunteita ja ajatuksia kieltämättä herättää, eikä niitä hilpeimpiä todellakaan.
Lähetä kommentti